Hiyashi Chuuka - 5.07.06 by Arisa

Kylmänä syötävä hiyashi chuuka on mukavan raikasta ja virkistävää kesäruokaa. Liemen voi tehdä valmiiksi jääkaappiin jo edellisenä päivänä ja muutkin ainekset nuudeleita lukuun ottamatta voi valmistella etukäteen jääkaappiin odottamaan.

.

2 isoa annosta

1 pkt chuuka soba-nuudeleita (ei pikanuudeleita)
tai ohutta pastaa (“angel hair” pastaa tai vastaavaa)

Liemi:
1 dl vettä
4 rkl riisiviinietikkaa
3 rkl soijaa
3 rkl sokeria
2 tl seesaminsiemenöljyä

Lisäkkeet:
noin 10 cm pala kurkkua
2 pientä tomaattia
2 kananmunaa
80 g ohutta kinkku- tai kalkkunaleikkelettä
300 g kuorineen pakastettuja katkarapuja (tai noin 100 g valmiiksi kuorittuja)
karashi-sinappijauhetta (tai valmista karashia)

Tee ensin liemi, jotta se ehtii viilentyä sopivasti. Sekoita kaikki ainekset pienessä kulhossa kunnes sokeri on kokonaan liuennut, maista ja säädä makua tarpeen mukaan. Liemi saa olla aika voimakasta, sillä muista aineksista irtoaa lautasella nestettä, joka hieman laimentaa sitä (lautasen pohjalle jäävää lientä ei ole tarkoitus ryystää sellaisenaan). Laita liemi jääkaappiin viilenemään.

Sekoita kananmunien rakenne rikki ja valuta ne tiheäsilmäisen siivilän läpi (tämä ei ole aivan välttämätöntä, mutta tekee munien rakenteesta ja ulkonäöstä paljon tasaisemman). Kuumenna paistinpannu keskilämmöllä. Pyyhi pannu rypsiöljyyn kastetulla talouspaperin palalla ja kaada pieni määrä kananmunaa pannulle, kääntele pannua heti reippaasti, jotta muna levittyy mahdollisimman ohueksi kerrokseksi. Paista minuutin verran – älä anna pinnan ruskistua – ja käännä varovasti. Paista vielä puoli minuuttia ja nosta munalettu lautaselle. Toista pannun koosta riippuen pari – kolme kertaa. Kääri valmiit munaletut rullalle ja leikkaa noin 5 mm levyisiksi nauhoiksi. Laita pieneen tarjoilukulhoon jääkaappiin odottamaan.

Leikkaa kurkku noin 5 cm pitkiksi ohuiksi tikuiksi. Halkaise tomaatit, poista niistä siemenet ja leikkaa ne siroiksi lohkoiksi. Leikkaa leikkele noin 5 mm leveiksi nauhoiksi. Sulata, kuori ja valuta katkaravut (300 grammasta tulee noin 80g katkaravunpyrstöjä). Asettele kaikki lisäkkeet omiin kulhoihinsa ja laita ne jääkaappiin tarjoilua odottamaan (paitsi tomaatit voivat odottaa hetken huoneenlämmössäkin, ne menevät helposti mauttomiksi kylmässä).

Sekoita karashi-sinappijauheesta ja tilkasta vettä paksu tahna.

.

Keitä nuudelit pakkauksen ohjeen mukaan. Valuta kypsät nuudelit ja huuhtele kylmän veden alla kunnes ne ovat täysin jäähtyneitä ja kylmiä. Valuta huolellisesti ja laita tarjoiluastiaan.

Asettele nuudelit, päälliset, liemi ja karashi tarjolle. Ruoka syödään laakealta syvältä lautaselta tai matalasta kulhosta. Jokainen ruokailija ottaa omalle lautasellensa ensin nuudeleita ja sitten päälle lisukkeita (asiaan kuuluu tietysti asetella ne oikein nätisti:). Lopuksi kaadetaan pieni kauhallinen lientä kaikkien ainesten päälle. Pieni nokare karashia sekoitetaan liemeen lautasen reunaa vasten (kannattaa aloittaa varovasti, karashi on tosi väkevää). Tavallinen suomalainen sinappi ei sovi tähän ruokaan, joten karashin puutteessa on parempi jättää tuo sinappilisäys väliin.

Chuuka soba -nuudeleita taitaa saada useimmista isoista ruokakaupoista (jos ei muualta, niin ainakin Stockan Herkusta saa). Pirkan “Aasian vehnänuudelit” tms. saattaa toimia myös (ei ole tullut kokeiltua, mutta vaikuttavat samanlaisilta kuin chuuka soba -nuudelit). Jos noita nuudeleita ei löydä, niin aika vastaavaan lopputulokseen pääsee käyttämällä ohuen ohutta pastaa (myynnissä erilaisilla kauppanimillä). Pikanuudelit eivät oikein käy tähän ruokaan. Ne menevät liian pehmeiksi, eikä maku ole ihan sama (chuuka soba -nuudelit tehdään vedestä, vehnäjauhosta ja suolasta, kun taas pikanuudeleissa käytetään yleensä lisäksi palmuöljyä tai vastaavaa).